Onko mulla ikinä varaa ostaa omaa kämppää?

(Julkaistu STTK:n blogissa 12.4.2019 https://www.sttk.fi/2019/04/12/onko-mulla-ikina-varaa-ostaa-omaa-kamppaa/ )

OECD:n tuore raportti kertoo, että keskiluokka on entistä ahtaammalla. Erityisesti asuntojen hintojen nousu osuu keskiluokkaan. Raportti vahvistaa epävarmuutta tulevaisuudesta. On jo yleisesti tiedossa, että nuorempien ikäluokkien ansiokehitys on pysähtynyt ja heidän tulonsa eivät yllä vanhempien sukupolven tasolle tai ainakaan sen yli. Tämä saattaa johtua epävarmemmasta ja pirstaloituneemmasta työelämästä.

Mielestäni on väärin, että ikäluokkani tulokehitys pysyy paikoillaan. Tämä ei kerro onnistuneesta sukupolvipolitiikasta. Se kertoo mielestäni siitä, kuinka esimerkiksi nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei mitenkään vastaa nykypäivän tilannetta. Työelämä, asuminen ja elämä ylipäätään on muuttunut. Myös tasa-arvo on kehittynyt siitä, kun sosiaaliturvajärjestelmää on kehitetty. Naisten tehtävänä ei ole hoitaa lasta kotona monia vuosia.

Asuntojen hinnat ovat kasvaneet kolme kertaa nopeammin kuin kotitalouksien keskitulot

Raportti toteaa, että esimerkiksi asuntojen hinnat ovat kasvaneet kolme kertaa nopeammin kuin kotitalouksien keskitulot kahden viime vuosikymmenen aikana. Tämä näkyy varsinkin suurissa kaupungeissa. Jos asuntojen hinnat vain nousevat, mutta tulot eivät, esimerkiksi asuntojen omistaminen tulee mahdolliseksi entistä harvemmalle.

Nuorten ikäryhmien koulutustason nousu on pysähtynyt

Sosiaaliturvaa on uudistettava ensi hallituskaudella siten, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa – oli kyseessä sitten lyhyempi muutaman tunnin työkeikka tai pidempi jakso. Kaikenlaiset kannustinloukut, jotka estävät työn vastaanottamista, tulee purkaa.
Nuorten ikäryhmien koulutustason nousu on myös pysähtynyt. 1970-luvun lopulla syntynyt sukupolvi on jäämässä kaikkien aikojen koulutetuimmiksi suomalaisiksi.

Näen oikeudenmukaisemman sukupolvipolitiikan kannalta ratkaisuksi panostukset koulutukseen. Konkreettisia ehdotuksia ovat toisen asteen maksuttomuus ja oppivelvollisiän pidentäminen, joka myös edistää koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista.

Valitettavasti koulutus periytyy edelleen hyvin voimakkaasti – duunareiden lapsista tulee duunareita ja lääkärien lapsista lääkäreitä. On yhteiskunnan kannalta kestävämpää, että tie korkeakouluun on mahdollinen sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Korkeakoulujen riittävä rahoitus voidaan varmistaa esimerkiksi purkamalla indeksijäädytykset.

Tämän lisäksi ensi hallituskaudella tulee myös valmistella jatkuvan oppimisen tiekartta, joka mahdollistaa entistä suuremmalle joukolle jatkuvan oppimisen. Koulutus ei saa kasaantua vain jo hyvin korkeakoulutetulle tai esihenkilöasemassa oleville, sen pitää olla mahdollista kaikille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: